Voi että... en saa millään päästäni tuota Aztecan mahtavaa ruoka-annosta (kts. kirjoitus). Päätinkin, että juhannuksena meilläkin syödään jotain tuon suuntaista, riippuen mihin varallisuus antaa periksi. Mietin myös, jos vaikka niitä hampurilaisia taas... (kuten helmikuulla).
Mutta tänään sain kirjeen unkarilaiselta kirjekaveriltani, jonka kanssa ollaan kirjoiteltu ihan mahdottoman pitkään - yli kymmenen vuotta! Viimeisen parin vuoden ajalta on molemmin puoleinen kirjoittelu lopahtanut, syystä tai toisesta. Itse en ole jaksanut, en ehtinyt. Eihän meillä koskaan kirjoittelu kovin aktiivista ole ollut, pitkä kirje silloin, vastaus tuolloin... Mutta siis. Tänään, parin vuoden tauon jälkeen sain jälleen kirjeen. En niin pitkää, kuin olisi voinut odottaa tai toivoa, mutta kirjeen kuitenkin. Kirjeen, joka piristi ja antoi itselle potkun kirjoittaa takaisin. Sekä kirjoittaa niille muillekin kirjeystäville (niitä on jotakuinkin 3 tai 4, joidenkanssa kirjoittelen yhtä "aktiivisesti").
Nykyään kaikki (ainakin melkein) ovat facebookissa, ja sitä unohtaa niin kovin helposti Oikean kirjeen merkityksen. Eikä sitä edes oikein ajattele, miten paljon ilahduttaa postiluukusta tupsahtanut kirje! Facebookista näkee pintaraapaisun toisen ihmisen elämästä (no joo, joidenkin elämästä enemmänkin), mutta ei se koskaan ole niin henkilökohtaista, kuin Kirje! Juuri Sinulle osoitettu Kirje.
Aion kirjoittaa tämän viikon aikana kaikille kirjeystävilleni piiiitkän kirjeen. En minä ole teitä unohtanut! Enkä muitakaan Ystäviäni. Vaikka minusta ei kuulu aikoihin, ajattelen Teitä usein, enkä minä hylkää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti