5. elokuuta 2010

Aikataulut k*see

Jehjeh, en sitten taidakaan lähteä ensi viikolla Kustavin savipajalle Muinaispajalle työnäytöstelemään. En ainakaan torstaina. Piti tänä aamuna olla silmänpohjakuvaus. Minulla kun on diabetes (tyyppi 1), joten kontrolleissa pitää poikkeilla parin vuoden välein. Kaikki oli sovittuna, avokki tuli kotiin töistä, jotta ajelee minut kotiin, kun itse olen ihan sokeana silmiälaajentavien tippojen takia. Tai siis eihän ne tipat silmiä laajenna vaan siis pupilleja. :) Avokin työpaikalla oli aikamoinen kiire, ja hän kuulemma saikin vihaisia mulkauksia, kunnei voinut jäädä enempiä ylitöihin auttamaan. Ei voi mitään - käsky oli käynyt tulla kotiin.
Kuvauspaikka oli hiukan hämärän peitossa ja yrittäessämme selvitellä, minne pitäisi oikein mennä (Turun kaupungin nettisivut on kyllä sellainen sokkelo, että ihmettelen, jos joku sieltä jotain oikeasti löytää!) soitettiinkin paikasta jo, että heillä on hoitajat sairaana, henkilöstöpula, olisko mahdollista siirtää kuvausta myöhemmäksi. Ensi viikolle oli jo vaikka ja mitä suunnitelmia, D-lääkäriaikakin varattuna (ja olis sinne pitänyt saada nuo kuvat, mut ei voi mitään). Aika siirrettiin siis viikon päähän. Silloin avokkini on aamuvuorossa, eli minun pitää koittaa selviytyä yksikseni kotiin sokeana. Täytyy toivoa, ettei olisi kovin aurinkoista...

Äiti tekstaili äsken, että ovat tuomassa meille astianpesukoneen! JEE! Tuovat ensi viikolla, että siinä saattaa mennä keskiviikko, saa nähdä.

Työhuone pitäisi siivota. Ei täältä löydä mitään. Suunnitelmia olisi, kun vaanolisi aikaa...


Ei kommentteja: