16. joulukuuta 2010

8 yötä.

Oli pakko poistaa se kiva joululaskuri, kun sen toiminta alkoi tökkimään. Onneksi on kaksi joulukalenteria (Mars- kalenteri, josta tulee kuitenkin ihan perussuklaakalenterisuklaata ja sitten sellainen pikkuinen piirretty joulukalenterikortti-kalenteri, missä on ihanat susi ja jääkarhukaverukset). En kuitenkaan muista availla luukkuja oikeaan aikaan. Tämän päiväinenkin luukku on vielä aaamatta. Avasinko eilen? En muista. Facebook kuitenkin kertoi, että jouluun on 8 yötä. Olisihan sen voinut itsekin laskea, mutta siellä se oli, näkyvillä, facebookissa.

8 yötä. Tarkoittaa, että stressipaniikki iskee niille, joilla jouluvalmistelut ovat Vaiheessa (kuka kieltää?). Missä siis itse menen, pitäisikö panikoida (panikoin kumminkin, olen stressaajaluonne, mutta katsotaanpa):

- Piparitaikinan teen joka vuosi itse ja se on jo tehtynä jääkaapissa. Ohjeena käytän Sarin piparkakkujen ohjetta kirjasta Syystunnelmia ja joulunodotusta (Tiia Koskimies WSOY 2005). Leipominen helpottuu huomattavasti, kun antaa taikinan olla rauhassa jääkaapissa viikonkin. Pelkän taikinankin maistelu on luksusta.
museot.fi
Piparkakkutaloa olen joka joulu suunnitellut, mutta muutamana viime jouluna se on vain jäänyt kiireiden alle. 
Eräs ystäväni väkertää joka joulu ihan mielettömiä pipari"taloja"; edellisvuonna hän teki viikinkilaivan, viime vuonna batmobilen.

- Joulukortit on tehty ja postitettu. Hyvä niin, sillä eilen oli viimeinen postituspäivä.

- Joulumarkkinarumba alkaa olla takanapäin. Enää perjantaina Tuulenpesälle ja lauantaina Suurtorille. Itse kiersin viime sunnuntaina Suurtorilla, Kauppatorilla, VPK-talolla, Tonfiskilla, Hansan Design-myyjäisissä. Taideakatemian joulumüssüun ei ehditty ja messukeskukselle ei jaksettu mennä.

- Joulusiivous hoidettiin jo marraskuun viimeisenä viikonloppuna, mutta koska siitä on jo aikaa, olisi syytä tehdä hieman perusteellisempi viikkosiivous vielä. Ei oikeastaan sen ihmeellisempää, kuin kiikuttaa kaikki askartelu- ja markkinakamat työhuoneeseen ja järjestellä paikkoja. Imuroida tietty. Niin, ja laittaa joulupöytäliinat ja ehkä vaihtaa toiset verhot olohuoneeseen. Ja lakanat. Puhtaat lakanat tuovat aina ripauksen juhlaa makuuhuoneeseen.

- Jouluruoat. Lanttu- ja porkkanalaatikot on tehty. Kalaa avokki hoitaa nykyiseltä työpaikaltaan (joka on vuoden vaihteen jälkeen ex-työpaikka - avokki sai koulutustaan vastaavan työn!!! Onnea, rakas.) ja salaatit, juustot, kinkut yms haetaan keskiviikkona avokin joululoman alkaessa.

- Joulukukat. En käytä. Kovasti tahtoisin, mutta kissat pureskelevat kaiken uuden kasvillisuuden ja suurin osa joulukukista lienee myrkyllisiä.Hankimme kuitenkin luultavimmin pienen joulukuusen, joten siinä riittää kissoillekin ihmettelemistä. Pitää kyllä kehitellä koristeita siihen... Parina vuotena olen koristellut kuusen pienillä piparkakuilla, mutta kissat syövät ne... Pallot tiputetaan ja niitä on pitkin kämppää (ja se kilinä käy öisin aika raivostuttavaksi). Huovutettuja sydämiä olisi, mutta kissat pitävät huovutuksistakin, enkä tahtoisi mitään suolitukosta niille jouluna.
mtv3.fi
- Joulukoristeet. Hmm. Tähän mulla oli paljon ihania ideoita. Saattaa olla, että ensi viikolla koitan jotain toteuttaa. Kämppä kaipaisi jotain joulua.
Ehkä jotain paperitähtiä? 
http://www.instructables.com/id/Paper-Snowflakes/
 Jatkan pohtimista, koska blogeissa on niin ihania juttuja. Tsekatkaapa nämäkin, jotka löysin ihan juuri äsken:
http://annastii.blogspot.com/
http://karoliinankammari.wordpress.com/

- Joululahjat. Kaikkein suurin stressinaihe. Viime viikolla olimme Ystävän kanssa kaupungilla, ja sunnuntaina Kullan, joten lahja tilanne alkaa olla aika hyvä. Tänä vuonna tuli ostettua suurin osa lahjoista, koska aika vain ei taaskaan riittänyt itsetekemiseen. Sain ideat aivan liian myöhään ja sitten tuli kaikenmaailman tilauksia ja kursseja ja seliseli... Mutta vielä pari lahjaa uupuu ja se vähän pistää stressaamaan. Isä on aina vaikea.
Joskus pidin kovasti lahjojen paketoinnista. En teidä, minne tuo into on kadonnut. Ehkä löydän sen vielä. Pitääkin muuten muistaa etsiä jotain kivaa paperia. Vai käyttäisinkö sanomalehteä tänä vuonna...?

tämä löytyy jommasta kummasta yllä olevasta blogista...
Olenko unohtanut jotain? Tämän mukaan minun pitäisi stressata enää isän lahjasta, lahjojen paketoinnista, jouluruokien ostamisesta aatonaatonaattona. Niin, ja kuusenkoristamisesta. Ei paha. Vielä parina päivänä näen kavereitakin ja joulupäivänä lähdemme Kultsin töistä päästyään (jep, kultsi on joulupäivänä aamuvuorossa töissä!) veljeni perheen luona ja sieltä vanhempieni luo. Tapaninpäivän iltana kotiin ja sitten alkaa taas arki (Kultsilla, minä työttömänä jään väkertelemään omiani).

Tietysti nukkekodin joulu on aivan vaiheessa, mutta onneksi Pikku Noita ei välitä. Hänellä on jo jouluruokia ja kuusi. Ehkä välipäivinä ehdin väkertämään minijuttujen kanssa.
 

Ei kommentteja: