9. elokuuta 2011

Saltvik 2011

Iltanuotiolla

Saltvikin viikinkimarkkinat 26. - 31. 7. (varsinaiset markkinat 28.-30.7.)

Viime vuonna Saltvikin reissu jäi välistä, mutta tänä vuonna taas oltiin mukana. Tosin ei taaskaan ilman ongelmia... Viking line otti oikein työkseen tehdä reissun varaamisista ja muuttamisista hankalia. Vielä viimeisenä iltana juoksimme pitkin Turkua tulostamassa ja pähkäämässä varauksiamme. No, kuten Viking linen tyttö asian ilmaisi: "tekninen vika". Jepjep. 

Mutta reissuun päästiin ja koko viikko oli oikein mukava, kuten kuvista voi päätellä. 

Tiistain aamupala laivalla
Markkinoiden omat ahvenburgaret olivat saaneet kilpailijoita (sekä kalaa että lihaa oli tarjolla), mutta vaikka näiden purilaisten hinta oli suhteellisen kova (6€) söimme joka päivä herkun. Päivisin oli niin kuuma, ettei tullut mieleenkään alkaa kokkailemaan ennen iltaa.
Perjantaina pidettiin lettukestit. Naapurien lastalla homma sujuu...
Kääntäminen oli tarkkaa puuhaa. Lettujen kanssa oli hunajaa ja siirappia. Nomnomnom.
Muurikalla tulee niin hyvää ruokaa. Vaikkei juuri mikään tämän ruoan aineksista ollutkaan viikinkiä, ruoka oli toella hyvää!
Paistettua makkaraa ja kasvismuhennosta.
Godbyn Wirrans, pizzeria (ja mitä kaikkea). Ihana talo!
Markkinoiden jälkeen on ihan pakko saada pizzaa ja kylmää (!!!) kolaa.
Ja laivalla teetä ja kakkua. Ihan törkeetä, teen santsikuppiin ei kuulu uutta teepussia!
Turun keskiaikamarkkinoilla mun teltta oli lehmusten katveessa. Ampparit sitten tykkäs siitä nesteestä, jota niistä oli satanut mun teltan päälle. Oli kiva herätä kun teltan ulkopuolella pressun alla (eli nalkissa siinä välissä) pörrää parisenkymmentä pistiäistä... Onneksi ainoastaan yksi (!) löysi sisään telttaan.
Frettejä! Ja ne puri. Paitsi tuo joka makaa korissa selällään. Se oli nimeltään Teddybear.
Oli koiria, oli hepoja. Oli ihan miniminishettis ja oli myös vuonis (joista ei siis kuvia).
Viime vuoden Hämeenlinnan markkinoilla tutuksi käynyt Pyry oli jo kasvanut melkein isoksi.
Suihkujen luona hyppeli rupikonna!
Teddybear oli todella liikkuvainen.

Joka ilta saatiin nauttia tulishowsta.
Se olikin räiskyvää katsottavaa!
Oli myös kaikenmoista kamppailua...
Kuten esim Baldurs baller, josta voi nähdä lisää FST:lla tämän kuun lopulla Hurrikesä- ohjelmassa. (ja juu, miehet on ilkosillaan ja heillä on vessapaperia k***n ympärillä)
Kääpiönheitto oli myös hauskaa. Vasemmalla ollut ruotsalaisviikinki tuli mukaan heittelemään Viiviä, koska se näytti ilmeisesti niin kivalta. Viivillä oli onneksi housut ja hänkin taisi ihan nauttia.
Viikingit mittelöivät erilaisissa lajeissa esim puukkohyppelyssä. (kädet ovat takana pitämässä keppiä jalkojen välissä. Kepillä on tarkoitus tiputtaa parrussa oleva puukko.)
Minä nuotiolla.
Minä ja pussihousut.
Ruotsalaisten leiriä
Kiva teltta
Oikein kiva arkku, pelilautakin kannessa.
Hannan kauniit juomasarvet
Ideavarkaissa. Näinkin voisi säärisiteet tehdä!
Tällaisen lampun tilasin. Pitää maksaa "vain" pipo ja rannustimet, neulakinnastekniikalla tehdyt tietenkin.
Oman teltan sisältä leirille päin
Pakkaus kotiin lähtöön
Ruotsalaisten teltta
Oli kaunista

Oli mukavaa, mutta oli kiva päästä kotiin, tällainen viikinkeily väsyttää!

Ei kommentteja: