Pipareita, pipareita!

Minulla on jouluisin pakkomielle: mun on ihan pakko saada leipoa pipareita. 

Mä en osaa leipoa niitä, mutta useimmiten niistä kyllä tulee ihan syötäviä. Aina se kuitenkin on Projekti. Samalla ohjeella olen tehnyt piparit jo vuodesta 2007. Ohje on kirjasta Syystunnelmia ja joulunodotusta. 

Aluksi kaivetaan esille ohje ja kaikki tarvikkeet. Taikina tulee helposti valmiiksi, vaikka siinäkin tulee hiukan sähellettyä. Kaikkein parasta on maistella taikinaa jääkaapista. Nomnomnom. Kissat eivät välittäneet, vaikka pipareita kyllä syövät. 

Ohjeet ja tarvikkeet valmiiksi

Hups, tää ei kestäkään kuumaa. Onneksi näitä oli laatikossa vielä toinenkin.

Ja sitten vatkataan.

Mä en tarkalleen tiedä, mikä on se optimaalinen aika antaa piparkakkutaikinan muhia jääkaapissa. Olen joskus kirjoittanut ohjeeseen, että 3-4 päivää on hyvä. Nyt en meinannut millään ehtiä ja taikina joutui odottelemaan viikon verran jääkaapissa (oli sitä sieltä jonkin verran "maisteltu"). Voi äly, mutta leipominen tuotti tuskaa. Taikina otti kiinni ihan joka paikkaan. Mulla oli aivan mahtavia tatti-muotteja, mutta piparit eivät meinanneet onnistua millään. Päätin, että ensi vuodeksi tahdon isomman tatin, tämä oli ihan liian pieni!

Kuten aiempina vuosina, tein loput pipareista lampaiksi. Ei niistäkään kaikista ihan malliyksilöitä tullut, mutten jaksanut välittää. Kunhan sai pellille ja uuniin. Ja muisti laittaa munakellon (mulla on sellainen hauska kana!) soimaan. Avokki tosin onistui kertaalleen rikkomaankin kellon, kana irtosi alustastaan. Meinasi tulla pari rumaa sanaa, mutta onneksi härveli toimii vielä. 

Yhtään pellillistä en polttanut mustaksi asti. Oi onnistumisen riemua!

Hiivatin tatit.

Lampaat uunituoreina

Ja kyllä: piparkakkutalo pitää väkertää. Minunkin kaveripiiriini kuuluu ihmisiä, jotka vääntävät joka joulu aivan mielettömiä taiteellisia taloja tahi vaikka viikinkilaivoja. No, itse en kuulu siihen sakkiin. En jaksa suunnitella ollenkaan, millaisen teen, tai jos vaikka olenkin suunnitellut, en jaksa tehdä kaavoja tai ainakaan seurata niitä. viimeistään uunissa palat kuitenkin muokkautuvat täysin yhteensopimattomiksi. 

Viime vuonnahan väänsin sen minitalon (josta en ilmeisesti laittanut tänne kuvaa ollenkaan...), joten tänä vuonna halusin hiukan isomman, sellaisen perinteisen piparkakkutalon. Ja koska en muistanut ostaa siihen karkkeja (suunnitelmissa oli oikein kunnon karkkipläjäys) tulikin sitten sievempi versi pelkällä valkoisella tomusokerilla. Valkoinen sen takia, että olin jo aiemmin "koristellut" pipareita mustikkamehulla värjätyllä tomusokerilla. Juu, "koristellut": tein koko tomusokeripaketillisesta kerralla koristelutahnaa, ajattelin olla viisas ja päästä helpolla. No, sitä töhnää tuli tietty niin paljon, että mun leivinpaperista tehty tuubi hajosi heti. "Koristeeksi" tuli noin pariinkymmeneen lampaaseen tajuton pinkki tomusokeriläntti keskelle kehoa. Siis oikeesti ihan älyttömän kokoinen. Sokeria oli pitkin keittiön tasoja... Huoh. En jaksanut koristella niitä htään enempää. Jossain mulla on vielä kuva, kun piparit olivat kaikki tarttuneet toisiinsa kiinni ja syödä piti a) viisi piparia kerralla tai b) repiä niitä irralleen ja syödä siis paloissa. 

Enkä olis uskonut, että kissat viittii nuolla tomusokeria, mutta kun piparinhimo käy voittamattomaksi...

Piparkakkutalo ihan just valmistuneena

Piparkakkutalo seuraavana aamuna. "Talkkari" on ollut aika huolellinen....

Markkinoilta löytyi näin ihania pipareita. Ne on edelleen paketissa keittiön hyllyvälissä. Ihania!