3. huhtikuuta 2012

Brokadinauhaa ja virolaista lautanauhaa

Lautanauhakurssilla tänä keväänä tehtiin paitsi tuota sini-oranssia virolaista lautanauhaa, myös brokadinauhaa. Viimeisellä kurssiosiolla en ollutkaan kuin yhtenä päivänä ja minulta jäi näkemättä muiden aikaansaannokset... 

Brokadinauha
 Brokadinauha oli hidasta, muttei niin vaikeaa, kuin olin aina ajatellut. Tässä kannattaa olla jonkinlainen kudontakehikko. Muissa nauhoissa en sitä halua käyttää, koska silloin ei omalla vartalollaan voi kiristää tai löysentää loimea. Brokadin kutominen on kuitenkin niin hidasta, että kehikko on oiva apuväline. Suunnittelin jo, että tätä voisi tehdä keskiaikamarkkinoilla vaikka työnäytöksenäkin... Saa nyt nähdä, jaksanko jatkaa tätä. Olen sen verran kärsimätön, enkä jaksa odottaa nauhan valmistumista.

Virolainen nauha
Virolaista nauhaa oli mukava tehdä ja pidän näistä Siksalin kalmiston viittojen reunalautanauhojen kuvioista hurjasti. Onnistuneen lankavalinnan takia kuvio näkyy todella kauniisti ja nauhaa oli mukava tehdä. Lanka on kirpputorilta löytämääni raanulankaa.


Nauhan alla kudontaohje
Virolaisissa lautanauhoissa lautoja kierretään pareina ja parit säilyvät koko matkan ajan.
Ihan helppoa tämäkään ei aluksi ollut, kuten huomata saattaa ensimmäisen päivän kuviosta: jostain kumman syystä kuviokiekuroiden V-osan värit ovat vaihtuneet keskuskohdassa, huomaatko? :D Eihän se kuviota huononna, virhettä on aika vaikea edes huomata äkkiä.

Ei kommentteja: