22. kesäkuuta 2012

Postcrossing

Jepjep, mä jään niin helposti koukkuun uusiin nettijuttuihin. Ensiksi oli facebook ja blogit. Sitten pari kuukautta sitten löyisin Pinterestin. Nyt uusimpana tulokkaana Postcrossing.

Pinterestistä löytyy aivan mielettömästi ihania ideoita. Pää vallan kihisee kaikkea ihanaa. Ikinä ei vain tunnu löytyvän aikaa tehdä itselleen mitään. Olen muutamat yöt valvonut Pinterestin parissa. Välillä sieltä ei vain pääse pois. Joskus on hyvä, ettei aamulla ole pakko herätä aikaisin.

Postcrossing on hieman eri tavalla koukuttavaa, mutta kuten tänä yönä on tullut todistettua, postikorttien selaamiseenkin saa kulumaan yönsä... Postcrossing on siis palvelu, johon rekisteröitymällä saa ihmisten osoitteita ympäri maapallon, ja heille lähetetään kortti. Vastaavasti sinun osoitteesi annetaan eteenpäin, ja saat kortteja ympäri maailman.

Korttien mukana pitää muistaa lähettää tunnistenumero, jonka vastaanottaja rekisteröi ja näin tiedetään kortin saapuneen perille. Näin voidaan myös valvoa lähetettyjä ja saatuja kortteja, ja lähettämiseen on rajoituksia. Aluksi ei voi lähettää kuin viisi korttia kerrallaan eteenpäin, kunnes on saanut viisi korttia itsekin. Olen ollut vasta muutaman päivän rekisteröityneenä, ja minulla on 11 korttia lähetettynä ympäri maailman. Koska vasta kolme korttia on tullut minulle, en voi lähettää enempiä kortteja (eli en saa osoitteita), vaan minun on pakko odottaa, kunnes olen saanut lisää kortteja.

Minusta on mukavaa saada kortteja. Ja huomaan, että niiden lähettäminenkin on aivan mielettömän hienoa. Ei ole mitään merkitystä sillä, ettei vastaanottajasta tiedä muuta kuin sen, mitä hän on itsestään postcrossing-profiiliinsa kirjoittanut. Hämmentävää on myös se, miten toiset kertovat tarkkaan, millaisia kortteja haluavat saada, mutta myös sen, millaisia eivät missään nimessä halua. Pyynnöt ovat välillä niin töykeitä, että provokaatiohaluni herää.

Olen itse pyytänyt sammakkokortteja (tietty), vielä en ole saanut yhtään. Olen kuitenkin saanut tosi kivoja kortteja, ja korttien viestit ovat olleet piristäviä.

***

And I think I'll start to write a bit also in English again (started someday, byt then I probably was too lazy and forgot it, but I hope to get more readers, so I have to try English too. Translators aren't so good to translate Finnish...)
I was talking how I get all interrested about internet... First it was facebook and blogs, then Pinterest and now Postcrossing. 


Pinterest is a great place to get ideas and inspiration, but just where to get the time to do something for yourself... 


Postcrossing is something I have just reasently started. I have sent 11 cards, and resieved 3. So now I have to wait to resieve some more, to get to send more. :D


It is so great to resieve cards, but I wouldn't have thought it would be so great to send them too, to total stranger! 


I have been reading peoples profiles and being wondering about their reguests about the postcards they want to resieve... Sometimes they are so aggressive. I feel almost provoked to send something they do not like. They are only reguests, so that the sender might have some clue what the resipient might like. I have a reguest for frog-cards, but no resieved one yet. Still, I really like the cards I have got! All of them have the fealing, that the sender really have thought me when sending the card. 

And the reason I wrote, was the time... It's taken the hole night to looking other peoples postcards and checking my favorites... I just to do this with pinterest, blogs... Maybe someday I'll actually WORK and spent my time in beneficial way... 

2 kommenttia:

Punainen Varaani kirjoitti...

Olen kanssa jäänyt koukkuun pinterestiin ja myöhästelly töistä sen takia :D nyt olen kuitenkin onnistunut irrottautuun siitä hiukan.
T. Johanna v.

Tiia / Littlebigthings kirjoitti...

Tää on kyllä niin koukuttava harrastus. Sain tällä viikolla ekat korttini maailmalta ja miten tää onkin näin siistiä että ihan hymyilyttää! :D Kortti on ihania!