12. syyskuuta 2010

Lankaa, lankaa


Eilen kaivelin lankalaatikoitani ja otin esille kaikki puhtaat villalangat ja ne, joista voisi tehdä jotain joulumarkkinoille.
Kyllä noita muutama kerä/vyyhti löytyi.

Alla on aika makeita värejä villassa.
Jotkut langat on äidiltäni, jotkut saatu lahjaksi. Suurin osa on kuitenkin markkinoilta (lähinnä Turun keskiaikaisilta) ostettujakasvivärjättyjä villalankoja. Hyväksi värjäriksi on osoittautunut Tuula Häyhänen Keuruulta. Olen jo useampana vuotena (no, ainakin kahtena) ostanut häneltä lankoja. Ne ovat kauniin värisiä ja lanka on mukavan tuntuista ja siitä on tosi hyvä tehdä neulakinnasta. 

Lankakätköstä löytyi myös muutama kokeilu ja syystä tai toisesta kesken jäänyt työ...
Kesken jääneitä/kokeiluja/harjoituksia
Ja näkyy siellä olevan lautanauhaakin. Kesällä 2006 olin Kuralan Kylämäessä työharjoittelussa ja sinä aikana tein aika monia lautanauhakokeiluja. Vaativin oli ns. karhunhammaslautanauha, josta en saanut aikaiseksi ilman virheitä kuin 3 kuviota yhteenputkeen. Vaatii häiriötöntä keskittymistä, mitä ei tuollaisessa museotilassa ole. Ja sitten löytyi jopa vielä kiinni laudoissa oleva spiraalilautanauha, joka on kyllä niin hirveän värinen, että puistattaa. Reunoista ei myöskään tule kauniit. Pitää kavereita pyytää opettamaan se jännä kiertojuttu... mikä-sen-nimi-nyt-oli, niin saa raunoista kauniit (mahdollisesti). Ei se kyllä silti taida paljon pelastaa... 
ns karhunhammaslautanauha, joka on aika vaativa tehdä.
Ihan hirveen ruman värinen spiraalinauha

Ei kommentteja: