19. lokakuuta 2012

Reissaamassa

Elokuun alussa lähdettiin reissulle Lieksaan. Avokki on sieltä kotoisin, enkä ollut ennen tavannut "anoppia". Hän oli iloinen ja toimelias nainen. :)
Emme olleet kovin montaa päivää reissussa, joten joka päivä piti nähdä paljon.

Yksi mielenkiintoisimpia paikkoja omasta mielestäni oli Lieksan vanha hautausmaa. Keskellä metsäisiä mustikkapuskia pistää esiin ruosteisia ristejä. Niin totaalisen kaunista.

Kävimme myös Pielisen museolla ja kuvia kertyi aika reilusti.
Oikea pankin räjäyttäjä oli kuitenkin Ruunaa. En ollut pahemmin ottanut selville, minne me olemme menossa ja mitä kaikkea paikalta löytyy. Ruunaa oli paikka, jossa olisin voinut viipyä useammankin päivän. Niin kaunista.

Lieksasta ajoimme Helsinkiin Suomenlinnaan ja Linnanmäelle, jossa sain suostuteltua korkeanpaikankammoisen avokkini maailmanpyörään. Lintsin vessa oli aika mieletön.


In English: We were in Lieksa and Helsinki


  

  









  

  


  

  

  



 



Ei kommentteja: