23. tammikuuta 2014

Keikari ja sen kaverit

Keikari - teatterinukke
Syksyllä koulussamme järjestettiin teatterinukkekurssi opettajamme Goro Shintamin johdolla. Kurssilaisia oli neljä. Saimme jokainen päättää itse, minkälaisen nuken tekisimme. Ainoana vaatimuksena oli, ettei nukke olisi "kovin iso".

Päätin tehdä oman nukkeni neulahuovuttamalla, ja ns keppinuken, joka lähinnä istuksii hyllyllä. Eli koska nukkeni ei tulisi suurempaan nukketeatterikäyttöön, pystyin hieman oikomaan tiettyjä kohtia. Pään ei tarvinnut liikkua, vaan se on hyvin kiinteästi kiinni vartalossa (neulahuovutettu). Kättä ei nuken sisään saa, vaan siinä on mahassa aukko, jotta se istuu luonnollisemman näköisesti.

Kun oli päättänyt nukkemallin sekä edes suunnilleen, minkälaisen tahtoi, alkoi homma. Styroxista leikattiin pään alkumuotti. Pikkustyroxpalat ovat perin sähköisiä, joten kannattaa ihan oikeasti käyttää pitkiä veistoja, jotta irtoavat palat ovat mahdollisimman suuria. Suihkepullolla saa paloihin hieman painoa, joka saattaa auttaa siivoamisyrityksissä.


Kollin pää styroxista
Muut liimasivat kangasta ja paperimassaa päihinsä, ja joutuivat odottelemaan kerrosten kuivumista. Minä neulasin oranssia villaa ja muotoilin kollin ilmettä.




Vartaloon käytettiin vaahtomuovia. Nivelet ovat nahkasuikaleet.


Opettaja muistutti, ettemme tekisi liian isoja...
 Välillä piti mallailla raajoja kroppaan ja vaatteita päälle.

Ei ole vielä varma, onko tulossa kolli, narttu vai kettu...
huovutus jatkuu

 Myös tassut on huovutettu, sisällä styroxpalat.



 Kengät ovat paperimassaa ja ne kopisevat kivasti. Kollilla on tietysti pieni parta ja viikset ovat villisikaa. Vaatteet olen ommellut itse koulun jämäkangasvarastolöydöistä.Säärystimet on virkattu kasvivärjätystä langasta.

Nukke on kevyt ja onnistunut oikein hyvin. Opettajakin yllättyi, miten nopeaa neulahuovuttaminen oli.

 Muut kurssilla valmistuneet nuket:
merenneitokainen
oma kuva
Lisäksi oli yksi vauvanukke, josta minulla ei ole kuvaa. Kaikki muut, paitsi vauva (joka oli oikean vauvan kokoinen) oli Keikarin kokoisia, eli isoja. :)

Merenneitokainen on maalattu akryyliväreillä ja siinä on käytetty morsinkovärjättyjä villalankoja ja neulahuovutusta.

Omakuva- nuken päässä on mekanismi ja se on maalattu munatemperalla. Hiukset ja mekko on huovutettu. Nukella oli aivan mahtavat paljaat varpaat!

Kurssi antoi kipinän alkaa valmistaa lisää nukkeja! Ehkä vielä joskus...

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

WAU!!! Mielettömän hieno Keikari! Tosi hyvin onnistunut. Hienoja on muutkin nuket. Oma kuva on ihan omistajansa näköinen. :D

-A-

Mayo kirjoitti...

Onnittelut upeasta lopputuloksesta!

jutzq kirjoitti...

Moikka! Oon jo jonkin aikaa selaillu sun blogia silloin tällöin ja tahdon kiittää antamastasi inspiraatiosta ja ohjeista! Innostuin perustamaan itellenikin "käsityöblogin", ja olis mukavaa jos vilkaisisit jospa vaikka tykkäisit mun blogista yhtä paljon kun mä sun!♥ http://silmukoitua.blogspot.fi/