23. heinäkuuta 2010

Ei yhtään kuvaa, sori.

Huomenna pitää jälleen pakata auto ja lähteä huristelemaan kohti Hollolaa. Matka on pitkä, kolmi tuntinen ajaminen hiukan hirvittää. No, pitää pysähtyä tarpeen vaatiessa ja varata viereen pulloon juotavaa johonkin pulloon, josta sitä on helppo ajon edetessä naukkailla... Toivon kyllä, että ei olisi ihan tämän päiväistä säätä. Mutta toivon samalla, ettei vettä tulisi ainakaan siinä vaiheessa, kun pitää telttaa pystyttää. Tai siinä vaiheessa sunnuntaina, kun pitäisi kamat purkaa... Niin, siis matka vie Hollolan keskiaikatapahtumaan. Tervetuloa vain sinne tutkimaan Kissapiian uusimpia tuotoksia, joista ei edes ole kuvia vielä täällä!

Koitan laittaa markkinoilta, ja kaikista viime viikolla aikaan saamistani hörsykkeistä kuvia niin pian kuin mahdollista. Mikäli lippuvarausta Saltvikiin ei tule tiistaihin meneessä, on minulla koko viikko aikaa tehdä ihan mitä haluan, koska päätin, että jos en pääse Saltvikiin, mitään varsinaisia töitä en ainakaan tee. Viikko hubailua siis. Mutta jos lippuvaraus sattuukin sähköpostiin läiskähtämään, niin silloin olen ke-su viettämässä viikinkielämää Ahvenanmaan Kvarnbon Saltvikissa. Ja tänäkään vuonna en muistanut ottaa Taffelin tehtaisiin yhteyttä, josko siellä voisi vierailla. Godby kun on ihan siinä kyljessä. Mutta taitavat olla kesälomilla tähän aikaan, aina siellä on hiljaiselta ainakin näyttänyt, kun markkina-aikaan ollaan ohi ajeltu...

Nin, ja siis niistä kuvista... Tämän kuluvan viikon aikanahan olen huovutellut, mutta olen myös tehnyt aivan järisyttävän aluevaltauksen hiushärpäkkeiden/hatukkeiden maailmaan. Hiukan alussa ja hukassa olen kaikkien tyllien ja glittereiden ja muiden juttujen kanssa, mutta alkuun on nyt päästy! Ja ensimmäinen tuotos on jo löytänyt uuden omistajansa. Mutta kuvia tulossa, malttakaa odottaa. Tulee varmaan taas sellainen mega-hyper-päivityssessio, kuten aika usein tapana tässä on ollut... Mutta ei näitä tekstejä kumminkaan kukaan jaksa lukea, että oottakaa ni saatte niitä kuvia... Mä lähden nyt nukkuun, jotta jaksan olla keskiajalla! :)

Ei kommentteja: