Puulusikka

Koulussa ensimmäinen työmme (puukon teroittamisen jälkeen) oli vuolla lusikka tuoreesta koivusta, jonka kävimme itse kaatamassa koulun perämetsästä.

koivu on pätkitty ja halkaistu

 Tuore puu pätkittiin suurimpiirtein kyynärvarren pituisiksi pätkiksi, halkaistiin ja alettiin työstää kirveellä pienemmäksi. Tuoretta puuta työstäessä tulee huomioida puusepän työvaiheet ja puun kuivuminen.

 Kuivuessaan puu muuttuu kovemmaksi ja vähemmän taipuisaksi. Puun kutistuminen alkaa, kun kosteus laskee alle puunsyiden kyllästymispisteen. Eri syysuunnissa kutistuminen on erilaista. Suurinta kutistuminen on tangentin (kehän) suuntaan, havupuilla noin 7-8%. Säteen suuntainen kutistuma on puolet tästä. Puun pituussuunnassa kutistuminen on hyvin pientä. Kun puu on kokonainen, se kutistuu ytimeen päin, eli kehän suuntaan voimakkaammin ja aiheuttaa näin halkeamia. Jos puu halkaistaan puolikkaaksi, ei halkeamia synny, vaan kehän suuntainen voimakas kutistuminen kaartaa halkaisupintoja kuperiksi.

Jos haluaa puun pysyvän tuoreena voi puuta säilyttää vedessä. Tämä saattaa kuitenkin värjätä puuta. Kuorimattomana ja halkaisemattomina puu säilyy paremmin, talvella paremmin kuin kesällä. Halkaisu on usein välttämätöntä tehdä puun ollessa tuore.Parafiini/liima/maali hidastaa kuivumista ja näin estää halkeilua. Kapeat puun kappaleet eivät muutenkaan usein halkea päistään. Halkaisu tapahtuu aina puoliksi, jolloin saadaan säteen suuntaisia lankkuja.

lusikan työstövaiheet

Puupalaan piirretään lyijykynällä lusikan muoto ja kirveen kanssa tehdään suurin veistotyö. Puukolla vuollaan lusikan hienopiirteisempi muoto. Vuollessa pitää ottaa huomioon puunsyyt ja näin ollen vuolusuunnat. Vuolla voi joko itsestään poispäin tai itseensä päin. Aina tulee kuitenkin huomioida, ettei sormet ole vaarassa ja muutoinkin huolehtia työturvallisuudesta. Vuollessa voi työtä tukea rintalastaan, tätä helpottamaan voi kaulaan ripustaa nahkaisen tuen.

Käytimme apuna myös koverruspuukkoa ja kourutalttaa.

Lusikan annettiin kuivua pikkuhiljaa (se kyllä kuivui aika mukaasti työstön sivussa). Tärkeintä oli, ettei se alussa päässyt kuivumaan liian nopeasti, ja näin halkeamaan. Kun lusikka oli kuiva, sitä voitiin hioa vesihiomapapereilla. Hioin lusikkani varsin sileäksi, koska sattui päivä, jolloin piti odotella aika paljon. Lusikka käsiteltiin oliiviöljyllä ja sen jälkeen se vielä puleerattiin puleerauspuikolla. Puleeraus tiivistää lusikan ja pidentää näin sen käyttöikää.

Lusikkaosan pitäisi olla hieman alempana kuin varsi. Monesti ruokalusikka vuollaan liian syväksi, ja syöminen on hankalaa. Jotta lusikka toimisi hyvin, sen etureunan pitää suuntautua vähän ylöspäin. Varo tekemästä lusikan pesän ja varren välistä liittymäkohtaa lian hennoksi.

Valmis lusikkani

Lusikkani lusikkaosa on hieman liian iso ja se kaartuu alaspäin, toisin kuin pitäisi. Lusikan ja kahvan välinen osa on aivan liian ohut, vaikka lusikka vaikuttaakin tukevalta, se näyttää hölmöltä. Hiomisen lopuksi lusikka oli orgastisen sileä, mutta käytössä lusikkaosa on tullut ”karvaisemmaksi”. Kuvioin lusikan polttokaivertamalla.Näytössä lusikka sai kuitenkin kehuja, kaikesta huolimatta.

Voiveitset, paistinlastat ja lusikat on hyvä tehdä jostain kovasta puulajista. Koivu ja pyökki ovat hyviä.

(lähde: Puusta tehty – veistäen, vuollen, taivuttaen Markus Tuormaa)

Puukon teroittaminen ja käyttö

Puukkoa tulee teroittaa sitä useammin, mitä enemmän sitä käyttää. Kuitenkin vuosittainen huolto tulee tehdä vähäiselläkin käytöllä. Puukon teroittamisessa ei tule hosua. Puukko teroitetaan kovasimella, eli hiomakivellä tai vesihiomapapereilla. Työkaluja teroitettaessa kovasimen tulee olla märkä. Kovasimen voi kastella vedellä tai öljyllä. Mikäli kerran käytät öljyä kasteluun, on hioinkivi aina sen jälkeen kasteltava öljyllä. Vesihiomapaperi kiinnitetään alustaan (filssi) työn helpottamiseksi. Myös hiomakivet voi kiinniittää pöytään.

Kovasin voi olla nykyaikainen yhdistelmäkivi, jonka eri puolilla on eri karkeus. Nykyaikainen kovasin voi olla myös keraaminen tai synteettinen. Moniin ei suositella kastelua ollenkaan; tarkista oman kovasimesi käyttöohjeet!

Ruostumattomasta teräksestä tehdyt terät on työläämpiä teroittaa.

Puukon terää teroitettaessa noudatetaan viisteiden alkuperäisiä linjoja. 20-25 asteen viisteet ovat kestäviä ja monikäyttöisiä leikkuukärkiä sekä suositeltavimpia puukoille. Karkeassa hionnassa terästä poistetaan mahdolliset lovet ja lape suoristetaan, jolloin jäljelle jää vain yksi viisteiden muodostama teräkulma.

Aloita karkealla paperilla/puolella (jopa 120). Puukkoa ei tarvitse painaa hiointa vasten, mutta otteen pitää olla napakka. Teroitus tapahtuu terän suuntaisesti. Hiomista jatketaan kunnes terän kääntöpuolelle on muodostunut koko teräpituudelta kynnellä raaputtamalla haivaittava purse eli rösöreuna. Tästä purseesta tietää, että teroitus on ulottunut terän huipulle asti. Terän kärki tulee muistaa myös hioa huolellisesti! Hio 10 kertaa ja vaihda sitten puolta ja hio samoin toinen puoli. Lopuksi vaihda puolta jokaisen hiontaliikkeen jälkeen. Näin puolista tulee symmetriset. Terän liike on kaareva, viiste koko ajan kovasinta vasten.

Toista kaikki liikkeet hienommalla paperilla/puolella (240). Muista, ettet hätiköi karkeuksia vaihtaessa, sillä silloin työstä tulee turhauttavan hidasta ja vaarana on terän lappeen pyöristyminen.

Toiminta on sama, kuin karkeammassa työstön vaiheessa; ensin toiselta puolelta, kunnes purse tuntuu, sitten käännetään toinen hiottava puoli. Sen jälkeen kevennetään otetta ja vaihdellaan puolia vuorotellen, jokaisen vedon jälkeen.

Teroitus viimeistellään hienommalla (600 tai hienompi) kivellä tai paperilla. Viimeistelyhionnan vaiheet ovat taas samat, mutta purse on jo vaikeasti havaittavissa. Tärkeintä on pitää huoli siitä, että terän kumpaakin lapetta hiotaan yhtä paljon. Terän teroittavuutta voi kokeilla sormenkynteen.

Murtoteroitus suoritetaan hienommalla (600 tai hienompi, jopa 2000) kivellä tai paperilla.

Tärkeä työvaihe varsinkin puun työstöön tarkoitetun terän teroittamisessa. Murtoteroitus tehdään asettamalla puukko lappeelleen hienon gfilssin tai hiomakiven päälle ja nostamalla teräkulmaa aavistuksen. Terä pyyhkäistään tässä korotetussa kulmassa filssiä vasten muutamia kertoja; yhtä monta kummallekin lappeelle. Tämä työvaihe on tärkeä tehdä rennosti ja sen kummempia miettimättä, jotta molemmille puolille tulee samanlainen kulma.

Viimeinen vaihe on kierteen poisto ja se tapahtuu parkkinahkaiseen stroppiin tai nahkavyöhön liippaamalla; puukko asetetaan nahan pinnalle lappeelleen ja pyyhitään hamaran suuntaisesti nahan pintaa vasten terän puolia vuorotellen – kevyesti painaen. Nahka poistaa terästä kierteen, jolloin lopullinen terävyys saavutetaan. Tämä työvaihe on tärkeä myös, koska terän suulle mahdollisesti jäänyt kierre tylsyttää terän erittäin nopeasti. Nahkaan liippaamista voi käyttää myös terän ylläpitämisessä, eli kun puukko tuntuu menettäneen parhaimman teränsä, mutta on silti vielä pureva.

Minun damastiteräinen naisen puukkoni teroitettiin hieman eri tavalla. Damastiterässä on kahta ei metallia, joten se ei tarvitse viistettä, näin ollen terä teroitetaan vain reunasta.

Tahtoisin vuolupuukon: terä 3-4cm, ruoto suunnilleen sama. Hio ruotoon väkäsiä, jolloin pysyy paremmin paikoillaan, kun terä liimataan kahvaan.

Terä hiiliterästä (laadukkain).

Kahva soikea, ei väistintä. Kahva voi olla vaikkapa koivua.

→ palikkaan reikä ruodolle, muotoile kahva. Liimaa ruoto paikoilleen; luonnollisin vaihtoehto on kuusenpihka, eli reikään kuivattua kuusenpihkaa. Kiinnitettäessä terä kuumennetaan ensin. Vältä ylikuumentamista, ettei karkaisu pilaannu. Työnnä ruoto reikään. Sivele kahva mehiläisvahalla, lämmitä ja pyyhi ylimääräinen pois.

Hiominen tapahtuu 30 asteen kulmassa; jos teroituskulma on hiukan suurempi, terästä tulee vahvempi. Myös terän hamaran voi hoa teräväksi, jolloin sitä voi käyttää kaapimena.

Vuolupuukon viisteen tulee olla suora ja siksi se pannaan vasten kovasinta. Vuolupuukkoa teroitettaessa on tärkeä pitää viistettä vasten kovasimen pintaa.

Tuoreen ja kostean puun veistäminen on helpompaa. Tällöin voi käyttää kaikkia puulajeja. Vasta puun kuivuttua käytetyllä puulajilla on suurempi merkitys. Astioissa ja ruokailuvälineissä puulajin valinnalla voi olla merkitystä, esim kuusi ja koivu eivät anna makua. Pehmeitä puita ovat haapa ja lehmus. Kuusi on tiivistä ja hyvää veistomateriaalia. Paatsaman ydinpuu luo hienon kontrastin pintapuun rinnalla.

(vuolupuukko; lähde koulun moniste)