19. joulukuuta 2012

Loimipainoisilla pystykangaspuilla kutominen

Loimipainoiset pystykangaspuut (warpweighted loom, varptyngda vävstolen)

Norjan merisaamelaisilla ja Suomen kolttasaamelaisilla käytössä edelleen.

Kangaspuiden osat ovat sivupuut, jakopuu, niisivarret ja kangastukki.

Pystykangaspuissa tehdyt kankaat ovat keskimäärin tiheämpiä kuin vaakapuissa. Kankaasta tulee helposti loimivaltainen. Monet rautakauden kankaat ovat 2/2 toimikasta (tai ruudullista murtotoimikasta). Kankaissa on putkihulpiot reunoissa ( reunat saa näin helpommin suoriksi ja kestää peremmin).

Lisäinfoa:
Marta Hoffman: warpweighted loom – väitöskirja
Vinks: Tukholma: Historiska museet + tekstil kammare
kuvia ja kaavoja

Langan menekin laskeminen:

loimen pituus (m) x loimen leveys (cm) x tiheys x tex
_____________________________________________
1000                                                                                = menekki (g)


Pystykangaspuiden kutomiskuntoon laittaminen

Lautanauhaloimen luonnin jälkeen kiinnitimme sen kangaspuiden vasempaan sivupuuhun ja samalla kun lautanauhaa kudotaan, luodaan kaulahuiviloimea. Meidän loimemme oli 8,5 metriä pitkä, eikä loimen luominen ollut ihan helppoa. Loimme loimen niin kutsutulla luontiradalla (ihan omakeksimä nimi). Emme siis käyttäneet minkäänlaista luontikehystä, vaan vedimme loimen pitkäksi toiselle puolelle luokkaa, jossa yksi piti loimea kireänä.

aloituslautanauha ja loimen luominen

Loimen luominen tällä tavalla oli haastavampaa kuin jonkinlaisessa luontikehyksessä, sillä loimilankojen yhdenpituisuudesta ei voinut olla ollenkaan varma. Loimen roikkuessa melko vapaasti oli koko ajan pelko, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kun loimen luonnissa on apuna useampi käsipari, voi sen ehkä näinkin luoda, mutta itse aion tulevaisuudessa käyttää kehystä.

Lautanauha ommeltiin kangastukissa olevaan reikäiseen lautanauhalistaan. Ompelu tapahtui tikkaamalla lautanauha rei'istä puuhun. Reunoissa piti lankaa ja ompeleita vetää ympäri lautanauhan, koska reunoissa rasitus on raskainta. 

Aloituslautanauha valmiina

ja ommeltuna listaan
 Takarivin painot kiinnitetään ensiksi. (Lattialle voi laittaa paperin suojaksi). Painoissa huomioitavaa oli, montako lankaa / paino tulee. Painojen solmu tulee olla avattaja ja pitävä. Lisäksi kannattaa loimilanka sitoa vielä rusetille varmistamaan loimen kiinni pysyminen. Aina keskeyttäessä kutomisen tuli nostaa painot ylös jonkin korokkeen päälle, jotta loimilangat eivät ole pingotuksessa. 
 
niisintää
Loimeen virkataan ketjusilmukkarivi pitämään loimilangat oikeassa järjestyksessä. Takapuolen ja etupuolen loimilangat virkattiin omiksi silmukkarivistöikseen. Ketjusilmukkarivin tulee olla avattavissa ja se kannattaa virkata mahdollisimman löyhäksi. Ketjusilmukkarivin avulla säädellään vielä tiheyttä ja pidetään loimi puiden keskellä. Ketjusilmukkarivi pitää loimilangat oikeissa paikoissaan. Alku- ja loppupäähän virkataan muutama ylimääräinen silmukka. Ketjusilmukkarivi virkattiin jokaisen langan ympäri. Molempiin päihin jätetään lisäksi pitkät päät, jotka sidotaan sivupuihin ja kiristetään tiukaksi. Tässä vaiheessa nostetaan etupuolen langat jakopuun ”tälle puolelle” eli etupuolelle ja aloitetaan niisintä. Niisiessä niisipuu on yläasennossa jatkuvalla langalla niisittäessä. Vaikka tämä tapa ei välttämättä ole se ”vanhin ja oikea” tapa, meidän ryhmämme niisi näin. 

Viriön aukeamiseen vaikuttavia tekijöitä:
  • kankaan tekninen rakenne
  • painojen määrä
  • langan laatu
  • puiden kallistuskulma

Kangasta tukille kierrettäessä tuli muistaa, että niisivarsi tulee olla ala-asennossaan, ketjusilmukkarivin sivulangat pitää olla avattuina ja kangasta tukille käännettäessä pitää huomioida niisivarren ylöspäin nouseminen (varoa, ettei se keikahda ja tipahta pois niisistä). Painot säädettiin, loimilangat suoristettiin, ketjusilmukkalangat kiristettiin ja taas jatkettiin kutomista. Itse kutominen oli varsin joutuisaa, varsinkin kun meidän loimemme oli hyvin harvaa.


Kaulahuivi pystykangaspuissa

Sidoksena palttina.
Loimi luonnonruskeaa yksisäikeistä ahvenanmaanlampaan villalankaa.

Minulla oli itsekehrättyä yksisäikeistä villaa eri tavoin värjättyinä sen verran, että suunnittelin aluksi käyttäväni toisena kuteena sipulilla värjättyä teollista lankaa. (vihreä -keltaista sipuli-mustamarja-aroniaa päihin,
kelta-oranssia sipuli-krappilankaa keskelle. Lisäksi minulla oli violettia krappilankaa. 

joka toinen teollista, joka toinen itsekehräämääni lankaa

kokonaan itsekehräämääni lankaa
Kuitenkin jonkin verran kudottuani en pitänyt lopputuloksesta ollenkaan. Teollinen lanka ja sipuliväri tulivat aivan liikaa esille ja jättivät itsekehräämäni langan taka-alalle. Muutin suunnitelmaani ja kudoin alun uudestaan kokonaan itsekehräämälläni langalla. En ottanut missään vaiheessa teollista lankaa mukaan kuteeksi, ja vaikka olin laskenut, että kelta-oranssia sipuli-krappilankaa olisi riittänyt koko kaulahuivin keskiosa, en ollut huomioinut langan paksuuden vaihteluita. Toiseen päähän tuli 13 cm krapin jälkivärissä ollutta violetin punaista lankaa.
Langat olivat värjätty kaksivärisiksi, joten kaulahuivin pinnasta tuli elävä.

Kaulahuivi otettiin puista katkaisemalla loimi ja sitomalla loimi uudelleen aloituslautaan, jotta seuraava pääsi jatkamaan taas kutomista.

Kudoin kaulahuivin päihin lautanauhat sipulivärjätyllä langalla. Lautanauhasta tuli hieman liian kireä, joten laitoin sen kosteana pingotukseen. Huovutin hieman huivia, jotta se tiivistyisi ja saunotin (höyrytin tiukassa rullassa) huivia parisen tuntia.

päättelylautanauhan kutomista

lautanauhat hiukan vetää

lautanauha pingotuksessa


Ei kommentteja: