15. maaliskuuta 2013

Muistikirjamaaliskuu, puolen välin päivitys



No niin. Hupsistarallaa- blogista Muistikirjamaaliskuu. Nyt lähtee ensimmäiset 14 sivua peräjälkeen, koska mä nyt en vain saa mitään aikaiseksi blogiin ajoissa. 
Ja koska joko tää kone tai blogger heittelee mun kuvia vaakatasoon, enkä saa niitä käännettyä (se kääntää ne toiseen suuntaan vinoon, jos koitan suoristaa kuvankäsittelyillä) pitää se nyt vain kestää. Olis muuten tosi makee ominaisuus bloggerille tommonen kuvan kääntö.



Päivä 1: Aika perinteisesti ensimmäiselle päivälle tehdään aloitussivu, ikään kuin otsikoksi projektillesi. 

Mun muistikirja näyttää tältä ulkoapäin: 


Ja etusivu näyttää tältä:





Päivä 2: Toisen päivän aiheena on "esittele itsesi".

Ajattelin aluksi, että tekisin koko kansion kalligrafialla.  Tähän sivuun olen tosi tyytyväinen ja sitä on kiva katsella. 




Päivä 3: Keväänodotusfiilikset


Tähän sivuun en ehtinyt panostamaan kovin paljon, enkä pidä siitä ollenkaan. Tekisi mieli tehdä kokonaan uusiksi. Ei kai sivuja tarvitse sen kummemmin selitellä, omatpa ovat. 



Päivä 4: Tänään listatkaamme asioita joita tarvitset ja asioita joita haluat. 


AIKAA - suorittaa projektit loppuun
ENERGIAA - saada itseni (ja kotini) järjestykseen
HELLYYTTÄ - kaiken kestämiseen



Päivä 5: Kirjoittaa viesti lehdistä leikatuin kirjaimin!


Mä olen aikamoinen hamsteri ja keräilen lehdistä erilaisia juttuja talteen. Nytpä tulee käyttöön kaikki leikellyt kuvat ja sanat. 

Uskalla olla 

... kaunis
... meren tuomaa
... kuin taideteos
... helppo
... pitkä ja punainen
... villi
... kiven lämpöä
... tänään kotona


Tähän voisi jatkaa listaa loputtomiin aina kun löytää sopivan sanan. Voisi kerätä vaikka joka päivälle oman "uskalla olla..."-sanan. Tämä oli mukava tehtävä.



Päivä 6: JOS raha ja tila EIVÄT olisi este, mitä keräilisit/hamstraisit?


Kaikkea.



Päivä 7: Mitä teit vuosi sitten maaliskuussa?


Maaliskuu 2012 on aika pimennossa. Kiirettä silloin oli. Juoksin kuin päätön kana. Saamatta silti juuri mitään aikaan. 



Päivä 8: Kerää viisi satunnaista lausetta tänään lukemistasi blogeista.




Päivä 9: Lisää muistikirjaasi resepti jota haluaisit kokeilla, tai jota olet etsinyt pitkään.

Unelmien uunijäätelö muistaakseni uusimmasta Pirkasta. Kerään usein reseptejä talteen, mutten koskaan kokeile niitä, vaan ne ovat hirvittävän suuressa pinossa keittiön kaapissa (tosi viime kuussa otin itseäni niskasta kiinni ja päätin, että kaikkien irtoreseptien pitää mahtua yhteen kansioon ja niitä pitää kaikkia kokeilla. Nyt ne ovat yksissä kansissa, mutta kokkailemaan en vielä ole ryhtynyt).



Päivä 10: Top 10 lista. 


Valokuvausaiheeni:
Pitäis kai oikeesti olla toisin päin, eli alkaen 10. mutta enpä tajunnut sitä tehdessäni...
1. Kissat
2. Älylähikuvakokeilut
3. Minä itse
4. Auringonvalo/pilvet/taivas
5. Muut eläimet ja itikat
6. Kotipiha
7. Yleismaisemat
8. Puut - mitä käkkyrämpi, sitä parempi
9. Polut
10. Vanhat talot/tuotekuvat



Päivä 11: Mitä söin tänään





Päivä 12: Lainaus, josta pidät


Harry Potter; Albus Dumbledore: It is not our abilities that show what we truly are - it is our choices. 



Päivä 13: Suunnittele itsellesi kunniamerkki tai mitali jostain ansaitsemastasi asiasta

Tämä mulla on vielä tekemättä. En ole keksinyt mistä asiasta ansaitsisin mitalin...



Päivä 14: Lempiasioitani tänään


* auringonpaiste
* "ollaan vaan" - olotila
* kissan kehräys
* sauna
* kevään tulo
* messuodotus



Ja tälle päivää Päivä 15: Kerää tähän kauppalistoja. 

Vielä tekemättä. Olen juuri siivonnut kassit ja taskut, enkä löytänyt kuin tämän päivän melko lyhyen listan... Pitää keksiä jotain. En keräile löytökauppalappuja, joten kaikki olisi omiani... Katsotaan, katsotaan. 

1 kommentti:

Mama Elf kirjoitti...

No niin, johan pläjähti monta sivua kerralla! Kiva kokonaisuus. Tykkäsin erityisesti "keräily" sivusta ja Sitaatti sivusta. Niissä on kaunista graafista fiilistä.