9. maaliskuuta 2013

R.I.P. Samed


Samed 

17.1.2001 – 5.3.2013






Rakas karvapallo, Samed, 12v kollopoika sairastui kilpirauhasen liikatoimintaan tammikuussa. Samed lopetti syömisen ja laihtui reippaasti. Samaan aikaan silmissä alkoi värimuutokset. Eläinlääkärillä tutkittiin verta ja kilppariarvot oli korkealla. Myös hampaat oli huonossa kunnossa. Samed sai antibiootteja ja tyroksiinia. Oli aikamoinen tappelu saada kolme pilleriä (antibioottia 1/2 ja 2 tyrazol pilleriä) kaksi kertaa päivässä ensimmäiset päivät. Kissa oli melko surkeana. Puolisentoista viikkoa kilpparin jälkeen hammaslääkäri otti neljä hammasta pois ja kissan suu tuntui olevan tosi kipeä. Ruokahalua oli jonkin verran, mutta lähinnä Samed vain nukkui.

Eläinlääkäri antoi meille penturuokaa (kuivaruokaa), jotta kissa saisi painoa takaisin, mutta Samed ei suostunut syömään kuivaruokaa ollenkaan. Haettiin erilaisia kissanruokia ja saatiin kissa hiukan syömään.

Eläinlääkäri ei sanonut silmien värimuutoksista mitään ensimmäisellä käynnillä, eikä hammaslääkärinkään yhteydessä. Parin viime viikon aikana oikea silmä sumeni. Yhtenä perjantai-iltana molemmista silmistä oli kadonnut näkö. Sekä kissa että minä olimme paniikissa. Kissa pyöri pitkin asuntoa, valon ja varjon erot tuntui näkevän. Keittiöstä se ei meinannut osata ulos, valkoista uunia kohti koitti kovasti. Seuraavana päivänä näkö oli palautunut ainakin osittain toiseen silmään.
Muutama päivä tästä meillä oli kontrollikäynti. Samed oli melkoisen voipunut eläinlääkärillä, mutta pisti vielä vastaan tutkimista ja verinäytteenottoa. Verta ei meinannut tulla ollenkaan, kissa oli niin kuivunut ja pieni (paino enää 2,3kiloa, kun vielä hammaslääkärikerralla kissa painoi 2,9kg). Eläinlääkäri myös hämmentyi silmistä, kehotti tutkituttamaan silmäspesialistilla, silmät kuulemma olivat kipeät. Rauhoituksen aikana tein päätöksen ja pyysin nukuttamaan Samedin lopullisesti ikiuneen.

Olin jo pari viikkoa miettinyt ja varautunut siihen, ettei Samed enää tervehtyisi. Toivoa silti jaksoin, jos vaikka kuitenkin... Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että jotain muutakin oli vialla, yleensä kissat kissat vastaavat hyvin kilpirauhaslääkkeeseen. Silmäongelmat eivät ilmeisesti liittyneet kilpirauhaseen, vaikka se samaan aikaan ilmenikin.

Tuntuu tyhjältä. Vaikka tiedän, että Samedin kannalta tämä oli oikea päätös, vaikka kissa ei enää ollut oma itsensä, ei enää jaksanut, silti tuntuu ahdistavalta. Ensimmäistä omaa kissaani ei enää ole. Ikävä on jo kova. Olen tottunut kolmeen kissaan ja välillä lasken kissat ja koitan etsiä kolmatta. Ikinä en ihanaa Samedia unohda, en ikinä.

Samed pelkäsi vieraita, mutta oppi vanhemmiten hieman rohkeammaksi. Samed osasi pyydystää ötököitä sylistä, minun nostaessani kissaa kohti kattoa. Samed piti ilmapalloista ja osasi leikkiä niillä (iski tassulla niin, että pallo ponkahti takaisin minulle, heittäjälle) ilman kynsiä. Samed löysi aina parhaimmat nukkumispaikat ja väisti, kun toiset kissat tulivat apajille. Samed piti hauskoja naksutuksia. Samed juoksi keittiöön kuullessaan purkin avauksen (ei väliä, oliko kyseessä kissanruokapurkki vai tomaattisosepurkki). Vessakäytökseltään Samed oli omaa luokkaansa. Se ei ikinä _ikinä_ tehnyt asioita muualle kuin omaan laatikkoonsa. Peittotouhut tehtiin huolella - siinä saattoi kulua tovi jos toinenkin jälkiä peitellessä. Myös muiden jälkiä Samed kävi peittelemässä. Seiti oli ehdoton herkku ja kaikenlainen liha kelpasi. Muistanpa kerran, kun Samed söi pippuripihviäkin. Hypyt olivat korkeita ja asento ylväs. Samed poseerasi aina kameran edessä. Samed tiesi olevansa komea. Samed oli minun ensimmäinen oma kissani. Rakastin sitä suunnattomasti. Rakastan edelleen. 


2 kommenttia:

Saija Sasetar kirjoitti...

Paljon voimia, koita jaksaa ♥

Mitään on toisten vaikea tällaisessa tilanteessa sanoa, kliseiset kommentit, kuten "aika parantaa", vaan lähinnä ärsyttävät.

Oma kultani, ensimmäinen karvainen kumppanini, jonka kanssa elimme yhteisessä asunnossa, on ollut poissa nyt viisi ja puoli vuotta, lähti tosin paljon nuorempana ja traagisesti..ikävä ja suru ovat yhtä voimakkaita, kuin silloin alussa, mutta se ei ole mielessä jatkuvasti, tosin yleensä joka päivä ja itku tulee todella usein. Nytkin rakasta Ninniä miettiessä, tulee väkisin kyyneleet, eron tuska ja rakkaan ikävä ei katoa koskaan.

Samed kuullostaa ihanalta ystävältä ja varmasti sitä oli, pysyy mukanasi koko elämän ajan. En voi edes kuvitella päätöksen vaikeutta, mutta onneksi on muita ihanaisia otuksia vielä seuranasi. :)

Kissapiika kirjoitti...

Oi, kiitos ihanasta viestistäsi.
Puolitoista kuukautta kaikkea tuota surkeutta seuranneena, tuntuu enemmän helpottavalta nyt, vaikka päätös oli raskain elämässäni. Ei tuollaista rakkautta voi saada kuin eläimeltä.
Voimia sinullekin, oma rakas on aina sydämessä.