14. heinäkuuta 2011

Syömistä ja juomista Tampereella 9.7.

Lauantaina 9.7. piti ystäväni Tampereella omakotitalossaan pienimuotoiset bileet. Mukana oli isäntäpariskunnan ja meidän lisäksemme yhteinen ystävämme.
Menomatkaa sävyttivät sadepisarat ja salamat. Paikan päällä sateli hieman, mutta ei niin paljon, että olisi haitannut menoa. 

Ruoka oli valmiina kun saavuimme, joten kodin ihastelun jälkeen oli aika käydä pöytään. 
Tarjolla oli salaattien lisäkis keitettyjä perunoita ja heidän itse savustamaansa kalaa. Lisäksi grillasimme kanapihvejä, jotka miesväki kitaratohinoissaan jättivät valvomatta... Kuvat eivät todellakaan tee oikeutta herkuille. 

Iltasella tarjolle laitettiin ruisnappeja erilaisin päällystein, mansikoita, dipattavaa...

Niin, ja koko illan tarjolla oli ananasboolia.

Ilta kului kaikenmoisen jutustelun merkeissä. Paljon oli puhetta matkustelusta sekä musiikista. Pain ja Maj Karma soivat suhteellisen lujaa vielä yön hämärässä. 
Booli ja hämäryys antoivat aihetta myös syvällisemmille parisuhteen pohdinnoille ja nukkumaan mentiin, kun aamu oli jo aikaa sitten sarastanut (me viimeiset joskus puoli 8 aikaan).

Sunnutai menikin lepäillen. Silloin ei syöty kovin paljon.





Ei kommentteja: