Oravia!

Oravat kävivät ruokailemassa syksyllä lintulaudallani. 

Ostin sittemmin tuohon rasvatankoja, ja ne tuhottiin alta aikayksikön. Ostin myös lintulaudan, joka oli kyllä melko kiikkerä jo valmiiksi. Joka aamu nauratti, kun lauta oli vinksin vonksin ja sisältö maassa. Kunnei käy linnut, niin mä syötän sitten oravia!

Kissatkin tykkää, kun on taas katseltavaa (muistattehan viime vuoden vieraat!?)

Samedin viimeinen leposija

Kissani Samed jouduttiin nukuttamaan maaliskuussa ja kesäkuussa kissa vihdoin haudattiin viimeiseen lepopaikkaansa vanhempieni luona. Samed laskettiin lepoon sen kuusen juurelle, joka on istutettu minun synnyttyäni. Kuusi ehtii kasvaa 35 vuodessa melkoisesti. Lepää rauhassa, rakas Samed. 

Tipusia ikkunalaudalla

Oma kulta

Valokuvatorstain 277. haaste: 

Ihmisen paras ystävä.

Ihmisen paras ystävä on ehdottomasti oma rakas lemmikki; minulle kissa. 

Kuvassa kissani Seita, joka rakastaa nukkua lämpimissä paikoissa, selällään. Parasta vielä, jos oma emäntä on lähellä ja rapsuttaa massusta. Silloin kehrätään kuuluvasti. Joskus rapsutuksien tauotessa saattaa kuulua vaativa maukaisu ja mahdollisesti myös vielä vaativampi tassun läpsähdys. 

R.I.P. Samed

Samed 

17.1.2001 – 5.3.2013

Rakas karvapallo, Samed, 12v kollopoika sairastui kilpirauhasen liikatoimintaan tammikuussa. Samed lopetti syömisen ja laihtui reippaasti. Samaan aikaan silmissä alkoi värimuutokset. Eläinlääkärillä tutkittiin verta ja kilppariarvot oli korkealla. Myös hampaat oli huonossa kunnossa. Samed sai antibiootteja ja tyroksiinia. Oli aikamoinen tappelu saada kolme pilleriä (antibioottia 1/2 ja 2 tyrazol pilleriä) kaksi kertaa päivässä ensimmäiset päivät. Kissa oli melko surkeana. Puolisentoista viikkoa kilpparin jälkeen hammaslääkäri otti neljä hammasta pois ja kissan suu tuntui olevan tosi kipeä. Ruokahalua oli jonkin verran, mutta lähinnä Samed vain nukkui.

Eläinlääkäri antoi meille penturuokaa (kuivaruokaa), jotta kissa saisi painoa takaisin, mutta Samed ei suostunut syömään kuivaruokaa ollenkaan. Haettiin erilaisia kissanruokia ja saatiin kissa hiukan syömään.

Eläinlääkäri ei sanonut silmien värimuutoksista mitään ensimmäisellä käynnillä, eikä hammaslääkärinkään yhteydessä. Parin viime viikon aikana oikea silmä sumeni. Yhtenä perjantai-iltana molemmista silmistä oli kadonnut näkö. Sekä kissa että minä olimme paniikissa. Kissa pyöri pitkin asuntoa, valon ja varjon erot tuntui näkevän. Keittiöstä se ei meinannut osata ulos, valkoista uunia kohti koitti kovasti. Seuraavana päivänä näkö oli palautunut ainakin osittain toiseen silmään.

Muutama päivä tästä meillä oli kontrollikäynti. Samed oli melkoisen voipunut eläinlääkärillä, mutta pisti vielä vastaan tutkimista ja verinäytteenottoa. Verta ei meinannut tulla ollenkaan, kissa oli niin kuivunut ja pieni (paino enää 2,3kiloa, kun vielä hammaslääkärikerralla kissa painoi 2,9kg). Eläinlääkäri myös hämmentyi silmistä, kehotti tutkituttamaan silmäspesialistilla, silmät kuulemma olivat kipeät. Rauhoituksen aikana tein päätöksen ja pyysin nukuttamaan Samedin lopullisesti ikiuneen.

Olin jo pari viikkoa miettinyt ja varautunut siihen, ettei Samed enää tervehtyisi. Toivoa silti jaksoin, jos vaikka kuitenkin... Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että jotain muutakin oli vialla, yleensä kissat kissat vastaavat hyvin kilpirauhaslääkkeeseen. Silmäongelmat eivät ilmeisesti liittyneet kilpirauhaseen, vaikka se samaan aikaan ilmenikin.

Tuntuu tyhjältä. Vaikka tiedän, että Samedin kannalta tämä oli oikea päätös, vaikka kissa ei enää ollut oma itsensä, ei enää jaksanut, silti tuntuu ahdistavalta. Ensimmäistä omaa kissaani ei enää ole. Ikävä on jo kova. Olen tottunut kolmeen kissaan ja välillä lasken kissat ja koitan etsiä kolmatta. Ikinä en ihanaa Samedia unohda, en ikinä.

Samed pelkäsi vieraita, mutta oppi vanhemmiten hieman rohkeammaksi. Samed osasi pyydystää ötököitä sylistä, minun nostaessani kissaa kohti kattoa. Samed piti ilmapalloista ja osasi leikkiä niillä (iski tassulla niin, että pallo ponkahti takaisin minulle, heittäjälle) ilman kynsiä. Samed löysi aina parhaimmat nukkumispaikat ja väisti, kun toiset kissat tulivat apajille. Samed piti hauskoja naksutuksia. Samed juoksi keittiöön kuullessaan purkin avauksen (ei väliä, oliko kyseessä kissanruokapurkki vai tomaattisosepurkki). Vessakäytökseltään Samed oli omaa luokkaansa. Se ei ikinä _ikinä_ tehnyt asioita muualle kuin omaan laatikkoonsa. Peittotouhut tehtiin huolella - siinä saattoi kulua tovi jos toinenkin jälkiä peitellessä. Myös muiden jälkiä Samed kävi peittelemässä. Seiti oli ehdoton herkku ja kaikenlainen liha kelpasi. Muistanpa kerran, kun Samed söi pippuripihviäkin. Hypyt olivat korkeita ja asento ylväs. Samed poseerasi aina kameran edessä. Samed tiesi olevansa komea. Samed oli minun ensimmäinen oma kissani. Rakastin sitä suunnattomasti. Rakastan edelleen. 

Silmissään oranssin hehku

Valokuvatorstain 272. haaste: oranssi. 

Kuvassa nuorimmaisin kissani Seita melkein seitsemän vuotta sitten.

Hiiriperhe aterialla

Eräänä joulukuisena päivänä mennessäni keittiöön hämmästyin kovasti, että mitä ikkunan takana lintulaudalla oikein olikaan syömässä. Tarkempi silmäys kertoi talipalloa nakertavan melko ison hiiren. Tarkemmin sanottuna kahden hiiren. Hetken aikaa kissojen kanssa näitä hämmästeltyämme joukkoon liittyi vielä kolmas hiirulainen.

Hiiret olivat metsähiiriä, melko isokokoisia, isosilmäisiä ja isokorvaisia. Ja tosi pelottomia. Kuvailla sai aivan rauhassa ja jopa koputella ikkunaan. Salamaakaan eivät hätkähtäneet.

Laitoin hiirulaisille pähkinöitä ikkunalaudalle, ja ne tekivät kyllä kauppansa. Kultsi harmitteli, kun ei ollut nähnyt niitä. Iltaisin vintiltä kuuluu sellainen tassuttelu, että ihmetellään, mitä bileitä ne siellä pitävät.

Myöhemmin hiirulaisia on näkynyt useampaankin otteeseen pähkinäpussilla, mutta ei kaikkia kolmea enää yhtäaikaa. Keittiön ja saunan seinän välissä kyllä kuuluu rapinaa. Sisälle asti eivät ole tulleet, eikä kannatakaan, täällä on kolme innokasta odottamassa. Tai neljä, mä voisin kyllä ottaa tuollaisen. Elävänä tai kuolleena. Söpö se on elävänä, kuolleena siltä saa kivan turkin nukkekotiin.

Pokkarilla otettu kuva

On se vaan niin mielenkiintoinen

Näyttötutkinnosta jouluun - mitä on tapahtunut!?

Taas on se aika vuodesta, jolloin tehdään erilaisia lupauksia. Olen ihminen, joka pyrkii kokoajan parantamaan kaikkea, varsinkin itseäni. Teen paljon listoja ja pohdintoja. Olen kuitenkin todella huono pitämään lupauksiani. Itselleen on niin helppo perustella, miksi jonkin asian lykkääminen vain on sillä hetkellä niin paljon helpompi juttu.

Viime aikoina olen ollut tosi väsynyt, paljon on pyörinyt asioita päässäni ja ehkä jonkin verran olen tainnut jopa olla masentunutkin. Yksi syy on ollut kova stressi, jonka koulu ja kaikki syksyn aikana olleet projektit sekä oma henkilökohtainen elämäni. Diabetes ja varsinkin verensokeriheittelyt eivät ole helpottaneet. Vatsani on ollut sekaisin koko vuoden. Kaikkeen saattaa olla varmistumassa syykin, mutta kerron siitä sitten, kun se on varmistunut.

Mutta mitä on tapahtunut Näyttötutkinnon jälkeen? Koulukaan ei siihen loppunut, vaan meillä jatkui tekstiilitekniikat vielä jouluun saakka, vaikkeivat kaikki osallistuneetkaan enää opetukseen. Meillä oli vaatteen ompelua, josta minäkin hieman luistin, häntähuppu on edelleen ompelematta. Lisää asiasta, mikäli se projekti joskus edistyy.
Meillä oli myös huovutusta. Huovutuskone on niin ihana keksintö! Tein veljentyttärelleni pupu- istuinalustan, kissoille keittiön ikkunalle makuualustan (se on vielä kesken, mutta on kyllä jo paikoillaan ja kissat rakastavat sitä. Se on jo merkattu oksennuksellakin!) sekä itselleni aloitin paimentolaistyylistä shyrdak-istuinalustaa. Sekin on vielä kesken, eli lisää infoa, kun sitä joskus saan aikaiseksi.

Koululla oli Avoimet ovet ja joulumyyjäiset 15.12. Meidät näyttötyömme olivat koottu ikkunaan.

Pupu-istuinalusta. Huovutettu tasona. Silmät ja kuono neulahuovutettu jälkikäteen.

Ostin veronpalautusrahoillani itselleni uuden kameran, Nikon 3100:n, joten toivon, että kuvien laatu hieman paranee. Toisaalta, jos on laiska kuvaaja, ei siinä kamera kovin paljon auta. Kuten ehkä arvata saattaa, kissat ovat joutuneet poseeraamaan minulle. Musta Ockuc on tuottanut eniten pään vaivaa, meillä on niin pimeää, ettei siitä meinaa saada tarkkoja kuvia.

Samed

Samed todella taitaa poseerauksen

Seita keskittyy katselemaan ulos

Ockucta on paras (ja vaikein) kuvata, kun se nukkuu.

Kävin vähän myös kuvaamassa ulkona:

Äiti toi meille havupallon. Laitettiin siihen jouluvalot, mutta nyt sitä ei voi kuvata kuin pimeällä.

Kuunkin kuvaaminen melkein onnistuu

Vertailun vuoksi pokkarimaisemia:

Kultsilla oli 30-vuotissyntymäpäivät joulukuun alussa. Juhlistimme sitä käymällä joulumarkkinoilla, tapaamalla hänen ystävänsä (joka pienessä tuiskeessa oli antanut junan kondurtööri-/tarjoilijanaiselle 50€ tippiä) sekä käymällä syömässä pitkän kaavan kautta Red Hot Chilissä. Valitettavasti ruokakuvat ovat hukkuneet jonnekin, mutta ruoka oli erinomaista! Seuraavana päivänä kävimme vielä Kuralan Kylämäessä Hevosajelulla ja katsastamassa Vanhan Ajan Joulua.

Kultsin synttärilahja

Kuralan Kylämäen Joulua

vielä on talvea jäljellä... ja kevään ekat tulppanit

Ihania (olo)suhteita

Tammikuussa vihdoin tuli lunta ja jopa pikku pakkasta. Nautimme kävelylenkillä metsässä, johon ei ainakaan tässä vaiheessa vielä oltu tehty latuja.

Tammikuussa vihdoin ehdimme istahtaa Ystäväni kanssa teekupposen ääreen ja vaihtamaan kuulumisia. Samalla vaihtuivat joulupaketit. Sain häneltä nappirasia, vaaleanpunaisen ruukun, jossa on teksti "Olet ihana" sekä teepallon. Kävimme lounaalla Hansakorttelin Cafe Brahessa, ja nautimme yrttiteestä sekä täytetystä patongista.

Ihastelin teepussia. On se jännä.

Patonki oli taivaallista

Hämmästeltävää ulkosalla.

Juhlahumua

Ensimmäisenä arkena matkasin vanhempieni luokse ja sieltä veljeni luokse. Tein veljen tyttärelle joululahjaksi magneettiamigurumeja. Heillä jääkaapin ovessa olikin jo entuudestaan paljon magneetteja. Pikkukakkosen logon kokoaminen onnistui minultakin vielä melko helposti!

magneetteja

Veljeni kissa Sulo

Tapaninpäivänä riehui mieletön myrsky. En itse uskaltaunut edes ulos kyseisenä päivänä. Matkalla vanhempieni luokse tuli hämmästeltyä sitä tuhovoimaa, mikä luonnolla on. Vanhempienkin metsästä, "mökkimme" takaa oli kaatunut puita. 

Uutena vuotena juhlimme kotosalla muutaman kaverin kera. Ilotulitusta seurattiin parvekkeelta. Onnistuttiin kyllä valamaan tinatkin, mutta tulkinnat jäivät melko laimeiksi. 

Ilotulitus

Kissat eivät välittäneet juhlinnasta, mutta onneksi ilotulispauke ei liikoja pelottanut.

Loppiaisena Klubilla oli night of Doom, Horror & Burlesque, jossa osa ystävistänikin esiintyi. 

Kyseiseltä keikalta kuvia voi katsella Klubin galleriasivulta.

Klubilla oli menoa.

Ja loppiaisena tuli sitten luntakin.